Heti mulle kaikki tänne nyt?

Edellisessä työväenopiston laatu- ja kehittämishankkeessa kartoitimme toimintakykysuunnitelmaa tehdessämme kaiken sen, missä henkilökunnan näkökulmasta oli kehitettävää. Saimme kokoon yhteensä 80 parantamisaluetta ja 120 niihin liittyvää toimenpidettä vuosille 2014-2018. Toimenpiteiden toteuttaminen on jo aloitettu, mutta vuoteen 2018 tuntuu olevan liian pitkä aika. Lisäksi koko ajan tulee uusia asioita esille.

Joskus tulee tunne, että kaikki asiat pitäisi toteutua ja kaikkeen pitäisi olla vastaus yhtä aikaa ja mieluiten heti. Emme malta odottaa ja priorisoida. Emmekä luota toisten tekemiin priorisointeihin. Olemme pärjänneet näinkin, mihin nyt ykskaks on niin hoppu? Karita Nybergin mukaan kärsimättömyys on nykyajan yleisin virus. Vai onko kyseessä sukupolvien murros, y-sukupolven esiinmarssi? Tosin samaa kärsimättömyyttä on yhtä lailla x-sukupolvessakin. Ei siis ihme, että mm. Anna Levlin kumoaakin väitteet y- ja x-sukupolvien eroista. Mutta x-sukupolven puheenvuoroissa kuulee kyllä jotain, mitä y-sukupolven suusta en ole kuullut: "millä ajalla digitaalisuutta oikein kehitetään?"

Tampereen kaupunkistrategiaan kuuluu viisi painopistealuetta: yhdessä tekeminen, elinvoima ja kilpailukyky, ennaltaehkäisy ja hyvinvointierojen kaventaminen, kestävä yhdyskunta sekä tasapainoinen talous ja uudistuva organisaatio. Yksi keskeisimpiä tavoitteita on toiminnan tehostaminen, mikä voi jossain määrin lyödä työhyvinvointitavoitteen korville. Mutta asia voidaan nähdä toisinkin. Siksi työväenopiston tavoitteena on, että normaalistikin tekemäämme työtä uudelleen tarkastelemalla ja hieman erilailla toteuttamalla, voisimme astua digiaskelen lähemmäs lopullista määränpäätä, mikä se sitten kenelläkin on. Suurin osa meistä lienee kuitenkin kiinnostunut oman työnsä kehittämisestä.

Kyse on päivittäisistä valinnoista. Hyvä esimerkki tästä on mm. Opettaja-lehdessä julkaistu teksti Turun ammatti-instituutin digiloikasta, jossa työssäoppimisjaksolla otettiin käyttöön paperiton näyttösuunnitelma. Opiskelija kirjoitti suunnitelmansa pilvipalveluun, jossa opettaja ja työpaikkaohjaaja pääsivät kommentoimaan reaaliaikaisesti. Positiivisina puolina nähtiin paperittomuuden lisäksi myös ohjaussuhteen selkeytyminen ja ajansäästö arvioinnissa. Ongelmiakin toki oli: ohjelma, joka muokkasi kirjoitusasetuksia omanlaisekseen. Esimerkki ei sellaisenaan sovi kansalaisopistomaailmaan, mutta mallintaa kuitenkin sitä, että totuttujen tapojen muutoksen ei tarvitse olla suuri. Parhaimmillaan se on sidoksissa perustyöhön, ja siten johtaa hyviin lopputuloksiin.

Odotellaan siis rauhassa syksyä, tarkastellaan kartoituksen tuloksia ja päätetään yhdessä mistä aloitamme. Kyllä tämä vielä tästä: olemme oikealla tiellä niin kauan, kunnes se vääräksi todistetaan.